lauantai 5. toukokuuta 2012

Synttärikakkua miehelle

Tähän kakkuun ei tullut synttärisankarilta toiveita, joten halusin kokeilla jotain uutta täytettä sekä välillä tehdä muuta kuin kermakakkua. Samalla sain testattua uutta 15 cm:n irtopohjavuokaa, vielä pitäisi yksi iso vuoka ostaa niin alkaisi olla hyvin eri kokoisia.
Pohja on perus vaalea 2 munan kakkupohja. Aina tulee mietittyä ja etittyä paistoaikoja/-lämpötiloja jostain, joten Kattila-blogista löysin hyvän sivun tähän tarkoitukseen. 

Täytteenä toisessa välissä Kinuskikissan lakritsitäytettä puolikkaana annoksena. Toiseen väliin lakritsin vastapainoksi tein sitruunaista rahkaa. Tuo sitruuna on niin ihanan kirpsakka makean kakun välissä.

Päällinen vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa, jonka alla ylijäänyttä sitruunarahkaa. Reunoilla Halvan lakumattoa. Koristeet myös kaulintamassaa.



2 kommenttia:

  1. Upea kaakku ja on varmasti ollut maistuva, onnea päivänsankarille näin jälkikäteen!

    VastaaPoista