sunnuntai 28. kesäkuuta 2015

Suklainen työmaakakku 2-vuotiaalle

Lauantaina juhlittiin kuopuksen 2-vuotisjuhlia ja koska pienen miehen mielestä kaivinkoneet sun muut työkoneet on todella mielenkiintoisia niin päädyin työmaa-aiheiseen kakkuun. Suklaapossun blogista löysin ohjeen mehevään suklaakakkupohjaan ja ohje oli kyllä niin hyvä, että tätä tulen varmasti käyttämään myöhemminkin suklaakakkua tehdessä! Pohja oli ihanan suklainen ja nimensä mukaisesti mehevä :) Tähän kerroskakkuun tein pohjataikinaa yhteensä nämä molemmat ohjeet ja se oli juuri sopiva määrä näille kakuille (yläkakku 15 cm, alakakku 24 cm). Täytteeksi päädyin tekemään marianne-täytettä. Kuorrutus suklaaganachea.
 
Mielettömän mehevä suklaakakkupohja


Aineet:
125 g voita
50 g tummaa suklaata sulatettuna
1 dl rypsiöljyä
2 dl vettä
1.5 dl ranskankermaa (tai piimää)
3 munaa
1.5 dl sokeria
1.5 dl fariinisokeria
4.75 dl vehnäjauhoja
1 dl tummaa kaakaojauhetta
1 ½ tl leivinjauhetta
1 tl soodaa
0.5 tl suolaa
1 rkl vaniljasokeria

Ohje:
Sulata voi ja suklaa mikrossa varovasti välillä sekoittaen. Sekoita joukkoon öljy, vesi, ranskankerma, sokerit sekä munat yksitellen. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää joukkoon. Sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi, mutta älä vaivaa, jottei taikina sitkisty. Kaada taikina voideltuun n. 20-22 cm irtopohjavuokaan paista 170 °C noin 55 minuuttia tai kunnes tikkuun ei jää kokeiltaessa taikinaa. Laita vuoan päälle folio paistamisen loppupuolella, ettei pinta pala. Anna jäähtyä.




Suklaakakkupohjataikina 2/3 -kertaisena

 n. 15cm vuokaan tai isompaan n. 26-28 vuokaan ohuempi kerros.

Aineet:
80 g voita
35 g tummaa suklaata sulatettuna
  2/3 dl rypsiöljyä
1 1/3 dl vettä
1 dl ranskankermaa (tai piimää)
2 munaa
1 dl sokeria
1 dl fariinisokeria
3.15 dl (=3 dl 1 rkl) vehnäjauhoja
2/3 dl (=4.5 rkl) tummaa kaakaojauhetta
1 tl leivinjauhetta
2/3 tl soodaa
0.5 tl suolaa
  2 tl vaniljasokeria
 Marianne-täyte
1 prk vispikermaa
250 g maitorahkaa
1 pss marianne-rouhetta 

torstai 16. huhtikuuta 2015

Hapankorppurullat porotäytteellä (maidoton)

Eilen postaamieni täytettyjen rullarieskojen kaveriksi tytön synttäreillä tarjoiltiin näitä maidottomia hapankorppurullia. Täytteestä tuli todella maukas eikä maidottomuutta huomannut juuri ollenkaan avokadon antaman täyteläisyyden vuoksi.



Täyte
200 g tofuttia
2 avokadoa
1 punasipuli
200 g kylmäsavuporoa
mantelimaitoa

Muussaa avokadot tofutin sekaan, silppua punasipuli ja kylmäsavuporo pieneksi ja lisää joukkoon. Kostuta hapankorput mantelimaidossa ja anna vettyä n. 20 minuuttia, kokeile rullautuuko hapankorput helposti. Levitä täytettä korpun päälle ja rullaa kiinni. Anna maustua kelmun sisässä yön yli. Leikkaa seuraavana päivänä rulla puoliksi ja aseta tarjolle.

keskiviikko 15. huhtikuuta 2015

Rullarieskat lohitäytteellä

Tytön 4-vuotis synttäreillä tarjottiin myös näitä rullarieskoja kylmäsavulohitäytteellä, nämä pienet suolaiset palat saivat kovasti kehuja vierailta. Tällä määrällä täytettä muistaakseni sai tehtyä neljä tai viisi rieskaa.




Täyte
200 g yrttituorejuustoa
2 avokadoa
1 punasipuli
200 kylmäsavulohta

Muussaa avokado tuorejuuston sekaan, silppua punasipuli pieneksi ja laita massan sekaan. Levitä rieskan päälle täytettä ja kylmäsavulohisiivuja. Rullaa rieska ja pyöräytä päälle kelmua, anna tekeytyä yön yli jääkaapissa. Leikkaa rulliksi seuraavan päivänä.

tiistai 14. huhtikuuta 2015

Ristiäiskakku tennareilla

Ihanan siskonpojan kastejuhla vietettiin lauantaina ja sain kunnian tehdä kakun juhliin. Pohjana kakussa on Sunnuntain gluteenittomasta jauhoseoksesta tehty pohja (tulikin tosi kuohkea ja korkea pohja). Kakkupohjan korkeuden ansiosta päätetiin tehdä kakkuun kolme täyteväliä, täytteeksi laitettiin jokaiseen valkosuklaatäytettä, jonka sekaan kahteen väliin vadelmia ja yhteen väliin mustikoita. Pursotukset vispikermaa. Siskoni toivoi kakkuun päälle tennareita ja löysinkin Pionilaaksosta todella hyvät vaihekuvalliset ohjeet näiden tekemiseen. Olin itsekin tyytyväinen tennareiden ulkonäköön.





maanantai 13. huhtikuuta 2015

Muumikakku

Reippaan Samu-pojan 2-vuotissynttäreille lähti pari viikkoa sitten muumipeikko-aiheinen kakku. Pohjana tumma sokerikakkupohja, täytteinä valkosuklaa- ja hedelmäinen täyte. Koristeet ja kuorrutus kaulintamassaa. 


perjantai 20. maaliskuuta 2015

Chia-suklaakakku (maidoton, gluteeniton)

Chia-siemenet on kuuluneet meidän ruokavalioon nyt muutaman kuukauden ajan ja innostuin tästä Kinuskikissan reseptistä juurikin niiden takia. Oli hyvä oivallus käyttää siemeniä kakun hyydyttämiseen. Lisäksi tästä kakusta tuli ihan todella hyvän ja raikkaan makuista ja sopii gluteenittomaan ja maidottomaan ruokavalioon sekä pähkinäallergisille. Mielestäni tämänkin kakun maku parani yön yli hyydyttyään.
Chia-siementen terveysvaikutuksista voi lukea mm. täältä tai täältä.



Pohja:
2 dl auringonkukansiemeniä (tai pähkinöitä/manteleita)
1 dl kookosjauhoja
2 rkl raakakaakaojauhetta
½ dl vettä
2 rkl agavesiirappia
2 rkl kookosöljyä

Täyte:
3 dl kookoskermaa
3 dl vaniljan makuista soijajogurttia
1 ½ dl raakakaakaojauhetta
1 dl kookosöljyä
1 dl agavesiirappia
1 dl chia-siemeniä

Pinnalle:
raakakaakaojauhetta
kuivattuja mansikoita


Vuoraa irtopohjavuoka (halkaisija 20 cm) leivinpaperilla. Sivele reunoille öljyä tai suojaa nekin leivinpaperisuikaleilla. Näin kakku irtoaa vuoasta siistimmin.

Hienonna auringonkukansiemenet tehosekoittimella. Yhdistä kookosjauhojen ja raakakaakaojauheen kanssa. Sekoita joukkoon vesi, agavesiirappi ja kookosöljy. Painele seos vuoan pohjalle.
Mittaa kaikki täyteainekset chia-siemeniä lukuun ottamatta tehosekoittimeen (myös sähkövatkain käy ainesten sekoittamiseen). Pyöräytä ainekset sekaisin. Lisää lopuksi chia-siemenet nuolijalla tai lusikalla sekoittaen.Kaada täyte vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa noin kolme tuntia. Irrota kakku vuoasta ja siirrä tarjoilulautaselle. Siivilöi pinnalle kaakaojauhetta ja koristele kuivatuilla mansikoilla.

torstai 19. maaliskuuta 2015

Hyydytetty voileipäkakku (maidoton)

Viikonlopun synttäreille tein myös maidotonta voileipäkakkua, joka onnistui mielestäni sen verran hyvin että resepti on jakamisen arvoinen. Usein maidottomista leivonnaisista saattaa jäädä herkästi puuttumaan tietynlainen täyteläisyys, joka maitotuotteiden mukana tulee. Tässä voileipäkakussa täyteläisyyttä antaa pari ruokalusikallista majoneesia, parhaimmillaan kakku on oltuaan yön yli jääkapissa jotta maut ehtii tasaantua.





Pohja
1 pkt Real-leipää
30 g maidotonta margariinia

Täyte
4 liivatelehteä
½ dl vettä
100 g kylmäsavuhärkää
100 g kinkkua
1 nippu ruohosipulia 
1 paprika
1 pkt tofuttia
1 prk Alpro vispiä
1 dl kurkkusalaattia
2 rkl majoneesia
1 rkl sinappia
pippuria

 Laita irtopohjavuoan pohjalle leivinpaperi. Jauha Real aivan pieneksi muruksi, lisää seokseen sulatettu voi ja painele leipämurut vuoan pohjalle.

Laita liivatelehdet kylmään veteen likoamaan. Leikkaa kylmäsavuhärkä ja kinkku pieniksi paloiksi, pilko paprika ja silppua ruohosipuli, sekoita aineet keskenään. Vatkaa Alpro vispi vaahdoksi ja lisää siihen tofutti vatkaten. Lisää seokseen kurkkusalaatti, majoneesi sekä mausteet.
Kiehauta vesi kattilassa ja lisää kuumaan veteen liivatelehdet yksitellen, joista on ylimääräinen vesi puristettu pois. Kaada ohuena nauhana vispitofuttiseokseen samalla kokoajan vatkaten.
Sekoita täytteen aineet keskenään ja kaada pohjan päälle. Anna kakun hyytyä ainakin muutaman tunnin ajan, mutta mielellään yön yli.

keskiviikko 18. maaliskuuta 2015

Pingukakkua 4-vuotiaalle!

Meillä juhlittiin viikonloppuna tyttären 4-vuotissynttäreitä ja sankarin toiveesta tehtiin pingviinikakkua. Ennen joulua ilmestyneessä Maku-lehdessä oli Iglu-kakun kuva ja sen nähtyään tytär ilmoitti että tuollaisen synttärikakun hän haluaa. Aika monta kertaa alkuvuodesta katseltiin kyseistä lehteä ja odotettiin tulevia synttäreitä. 

Kakussa on tumma sokerikakkupohja Sunnuntain gluteenittomalla jauhoseoksella tehtynä. Tulee muuten todella pehmeä kakkupohja gluteenittomalla jauholla, suosittelen kokeilemaan. Täytteeksi tytär toivoi jotain kirpeitä marjoja, joten väliin laitettiin valkosuklaamoussea ja puolukoita. Kuorrutus on kaulintamassaa ja pingviinit marsipaania.





torstai 19. helmikuuta 2015

Vauvakakkuja

Nämä kakut menivät miehen työkaverin pienen tyttövauvan kunniaksi työpaikan aamukahville nautittavaksi. Pohjana tumma sokerikakkupohja, välissä mustaherukka- ja suklaatäytteet, kuorrutukset ja koristeet vaahtokarkin makuista kaulintamassaa. Pienin kakku gluteeniton.






sunnuntai 11. tammikuuta 2015

8 viikon ruokalista

Perhepäivähoitajan työssä olen huomannut yhden työkalun erittäin tärkeäksi, nimittäin ruokalistan. On ihanaa kun kerran miettii hyvän ja toimivan listan, niin ei tarvitse joka viikko miettiä että mitä ihmettä ensi viikolla taas syödään. Sunnuntaisin tulee käytyä usein ostettua seuraavan viikon ruokatarpeet ja työviikolle ei jää sitten isompia kauppareissuja. 

Syksyllä minulla oli käytössä 6 viikon kiertävä lista, joka ehdittiin kolmeen kertaan käydä läpi ennen joululomaa. Jotenkin tuo 6 viikkoa tuntui aika lyhyeltä ajalta ja nyt keväälle tein 8 viikon listan. Kaikki ruoat valmistetaan alusta asti itse ilman eineksiä/puolivalmisteita (peruna-sipulisekoitus on ainoa mitä käytän puolivalmista). 

Halusin jakaa tämän myös täällä blogissa, ehkäpä siitä saa myös joku teistä hyvää vinkkiä siihen mitä tänään syötäisiin. Vinkatkaa jos haluatte reseptiä jostakin ruuasta, niin voin niitä täällä julkaista :)



torstai 1. tammikuuta 2015

Toukkakakku ja kummipojan ristiäiskakun koriste

Blogi päivittyy edelleen todella harvakseltaan,  harmittaa kun ei millään aika riitä tähän hommaan enää.
Tässä kuitenkin pari kuvaa syksyllä tehdystä tilauskakusta sekä viime viikonlopun ristiäiskoristeesta kummipojan kastekakkuun.