torstai 17. toukokuuta 2012

Karpalo-valkosuklaakakku

Pohja
175 g digestive-keksejä
50 g voita

Karpalotäyte
1 dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
2 dl karpaloita
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä
2 rkl vettä

Valkosuklaatäyte
2 dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
130 g valkosuklaata (1 pandan levy)
2 liivatelehteä
2 rkl vettä 




Hienonna keksit pieneksi muruksi, lisää joukkoon sulatettu voi. Vuoraa 20 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele keksimuruseos pohjalle sekä hieman reunaa ylöspäin.

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma, lisää sokeri ja maitorahka. Soseuta karpaloita esim haarukalla ja lisää seokseen. Kiehauta vesi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja laita kuumaan veteen. Lisää liivate ohuena nauhana vatkaten karpalorahkaseokseen. Levitä täyte pohjan päälle vuokaan ja nosta kylmään hyytymään foliolla peitettynä. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan.



Laita valkosuklaatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma ja maitorahka. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Kiehauta vesi ja lisää liivatelehdet, kaada ohuena nauhana kermarahkaseokseen samalla vatkaten. Sekoita valkosuklaa joukkoon. Kaada hyytyneen karpalotäytteen päälle. Nosta kakku kylmään hyytymään.






2 kommenttia:

  1. Minä taidan olla syönyt tätä joskus, käsittääkseni samankaltainen ohje oli jossain lehdessä? Miehen äiti ja vuokranantaja molemmat olivat tehneet joskus vuosi sitten jotain tämän tyyppistä.
    Tosi kauniisti olet jaksanut kakun koristella, minä en osaa enkä jaksa käyttää noin paljon aikaa. Aina kun yritän niin jotain menee pieleen, joten enää yritä koristella, mutta maku on ainakin ollut maukas. Katselin muitakin kuvia täällä niin hienoja kaakkuja olet koristellut :) Joillakin taitoa riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon mahdollista että samankaltaisia ohjeita on ollut, tämän sovelsin muistaakseni itse useista eri ohjeista. Nykyään alan olla itsekin tyytyväinen koristeluihin, mutta voisin melkein sanoa että kuka tahansa oppii niitä tekemään kun vähän harjoittelee :) Itselläkin opittavaa vielä paljon!

      Poista