maanantai 12. marraskuuta 2012

Lätsähtäneet muffinssit ja kökkönen hyydykekakku

Lauantai oli varsinainen epäonnistuneiden leivosten päivä! Tarkoituksena oli tehdä isänpäiväksi tätä karpalo-valkosuklaakakkua, mutta en tiedä mikä siinä meni vikaan kun valkosuklaata lisätessäni se meni aivan kökkäreiseksi! Ja sitä ennen vatkasin liivatteen hyvin massaan, joten senkään ei pitäisi vaikuttaa suklaaseen. Itse olin heittämässä jo pois koko kakkuja, mutta mies halusi kokeilla siivilän läpi painella täytteen jotta saisi pahimmat kököt pois. Lopulta kakut saatiin isänpäivänä kahvipöytään, mutta ei se rakenne mikään hyvä ollut.

Sain sly-pariltani ohjeen sitruuna-unikonsiemenmuffinseihin, joten niitä tein myös isänpäiväksi. Maku näissä oli hyvä, mutta jostain syystä ne lässähtivät aika makeasti. Kuva kertoo varmaan kaiken :D Unikonsiemenet oli uusi tuttavuus minulle, niitä en ole aiemmin käyttänyt. Sopi kyllä hyvin näihin muffinseihin. Vuoat on myös salaiselta leivontaystävältäni :)



Sitruuna-unikonsiemenmuffinssit (12 kpl)

125 g pehmeää voita
110 g hienoa sokeria
2 munaa
2,5 dl jogurttia
1 sitruunan kuoret
1,25 dl sitruunamehua
50 g unikonsiemeniä
250 g vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
1/4 tl ruokasoodaa

Sitruunasiirappi
4 sitruunan mehu ja kuoret
170 g hienoa sokeria

Kuumenna uuni 200 asteeseen. Vaahdota voi ja sokeri kuohkeaksi. Vatkaa munat joukkoon yksi kerrallaan. Lisää seuraavaksi jogurtti, sitruunan kuoret ja unikonsiemenet + sitruunan mehu. Lisää jauhot, sooda ja leivinjauhe vaahtoon. Sekoita tasaiseksi. 
Jaa taikina vuokiin. Kypsennä 20 minuuttia tai kunnes muffinit on kullan ruskeita.
Valmista seuraavaksi sitruunasiirappi. Mittaa kattilaan sitruunan kuoret, mehu ja sokeri. Sekoita kunnes sokeri on sulanut. Anna kiehua tasaisella lämmöllä 2 minuuttia.
Irrota muffinssit varovasti pellistä ja aseta matalalle tarjoiluastialle. Lusikoi muffinien päälle kuumaa sitruunasiirappia, anna siirapin imeytyä 20 minuuttia. Jos siirappia jää jäljelle, levitä se muffinien päälle juuri ennen tarjoilua.

9 kommenttia:

  1. Ihanaa kun kokeilit ohjettani, itse en ole tuota vielä kokeillut, mut jos nyt uskaltaisi. :) Näyttävät kyllä herkullisilta :P Mikäköhän lässähdytti muffinssit :/

    T:Salainen ystäväsi

    VastaaPoista
  2. Hyvältä ja syötäviltähän nuo muffinssit näyttävät! Don't worry. Päivät keittiössäkin voivat olla erilaisia. NImim.samankokenut

    VastaaPoista
  3. Lähtästäneet muffinssit on kyllä tuttuja varmasti joka keittiössä :)

    Blogissani on sinulle jotain.

    VastaaPoista
  4. Herkullisen kuuloinen ohje ja muffinssitkin näyttävät herkullisilta :P

    VastaaPoista
  5. Syötäviähän ne on, vaikka olisivatkin lässähtäneitä ;)

    VastaaPoista
  6. Totta, lätsähtäneisiin muffinsseihin on varmaan jokainen joskus törmännyt :) Mutta ainakin täällä, se maku on aina ollut silloinkin kohdillaan. Sitruuna-unikonsiemenmuffinssit kuulostavat sille, että pakko laittaa kokeiluun :)

    VastaaPoista
  7. Mun täytyy varmaan kohta hankkia uusi reseptikirja, se on kohta täynnä näitä ihania SLY:iden lähettämiä reseptejä. :)

    On mullakin joskus muffarit lässähtäneet, mutta hyvinpä ne tekivät kauppansa. :D

    VastaaPoista
  8. Oi, kyllä houkuttelee maistamaan vaikka vähän oliskin päässyt lässähtämään :) Pitää kyllä ottaa ohje ylös, kuulostaa eksoottiselta

    VastaaPoista