keskiviikko 25. heinäkuuta 2012

Synttärikakkua siskolle

Alunperin ajattelin että synttärisankarille täytyy tehdä joko laukkukakku tai kakku missä on koristeena korkokenkä. Noh, siskoni omien sanojen mukaan viime aikoina omakotitaloasumisen myötä korkkarit on vaihtuneet Hai-saappaisiin ja Guccin tuoksut itikkamyrkkyyn. ;) Siitä se ajatus sitte lähti..
Hai-saappaat ei oikein onnistuneet, mutta muistuttaa tarpeeksi alkuperäisiä jotta ne voi tunnistaa. Koristeet sokerimassaa.

Pohjana sokerikakkupohja, täytteenä tuoreita mansikoita sekä valkosuklaatäytettä. Täyteyhdistelmä sopi tosi hyvin yhteen!

Valkosuklaatäyte
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
1 levy Pandan valkosuklaata sulatettuna

Pursotukset Flora vispiä ja pari päälliskiehkuraa Valion laktoositonta vispikermaa kun Flora vispi loppui kesken. Kermavaahdot käyttäytyi aika omituisesti, vaahdotettaessa sain niistä hyvän pursotettavan vaahdon, jonka laitoin hetkeksi jääkaappiin. Pursotuspussiin laitettaessa vaahto olikin ihan löysää ja juuri ja juuri kesti pursotuksen..jälki myös sen mukainen. Olisiko lämmin keli vaikuttanut..??



perjantai 13. heinäkuuta 2012

Mansikkainen suklaakakku

Tuoreiden ihanien mansikoiden kunniaksi on ihan must juttu leipoa kakku! Tällä kertaa halusin tehdä jotain muuta kuin mansikkakermakakun. Pienen haasteen hyydykekakun leipomiselle aiheutti että unohdin kaikki kakkuvuokani vanhempieni luokse, joten täytyi soveltaa :) Tein kakun pyöreään uunivuokaan, minkä vuorasin hyvin leivinpaperilla. Täytteen määrän puolitin alkuperäisestä ohjeesta, koska uunivuoka oli paljon pienempi mitä kakkuvuoka olisi ollut. Yllättävän hyvin kakku onnistui myös näin uunivuokaan tehtynä.

Pohja
175 g mansikka-dominoita
50 g voita

Täyte
2 liivatelehteä
2 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
150 g Fazerin leivontasuklaata

Yksinkertainen ja nopea kakku (lukuunottamatta hyytymisaikaa) tehdä! Tuoreet mansikat kakun päällä kruunasi kakun makumaailman omasta mielestäni, nam! 


Päälle laitoin vielä sulasta suklaasta raidat.




Suolainen piirakka kinkulla ja kasviksilla

Pohjan ohje täällä.


Täytteeksi
200 g kinkkusuikaleita
3 porkkanaa
puolikas paprika
pala kesäkurpitsaa
sipulia
n. 2 dl juustoraastetta
suolaa
pippuria

200 g yrtti-pippurituorejuustoa
1 prk kermaviiliä
1,5 dl maitoa
2 munaa

200 astetta n. puoli tuntia.

Kuva valitettavasti puuttuu, mutta tuli kyllä maukasta piirakkaa. Halutessaan tähän voisi sopia myös ripaus chiliä mausteeksi.

keskiviikko 11. heinäkuuta 2012

Kummitädin 50-vuotiskakku (laktoositon ja gluteeniton)

Sain mieluisan tehtävän valmistaa täytekakut kummitätini syntymäpäiväjuhliin. Toiveita kakkuun oli jotain oranssia ja vihreää, päällinen vaahtismassaa ja mauiksi mansikkaa ja sitruunaa. Kakun piti olla myös gluteeniton ja laktoositon.

Pohja on tehty Semperin hienosta jauhoseoksesta täysin samoilla suhteilla kuin normaali vehnäjauhosta tehty kakkupohja. En lisännyt pohjaan perunajauhoa ja leivinjauhetta, ainoastaan munat, sokeri ja gluteenittomat jauhot. Mielenkiinnolla lähdin kokeilemaan näitä jauhoja, joista en ollut ennen kakkupohjaa tehnyt. Ja pohjista tuli kyllä hyvät ja helpot tehdä/käsitellä! Maku oli tosi pehmeä.

Täytteeksi tein sitruunarahkaa
4 dl laktoositonta vispikermaa
2 prk Valion maustettua sitruunarahkaa
1 sitruunan mehu ja kuori raastettuna
sokeria

Sitruunarahkan kaveriksi kakun väliin laitoin mansikkahilloa (tuoreista mansikoista tehty survos olisi ollut ehkä vielä vähän parempi, vaikka oikein hyvä hillokin oli).

Päällinen ja koristeet vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa, pursotukset laktoositonta vispikermaa. Pursotukset tuli tehtyä vähän hätäseen, mutta ihan ok niistä tuli.






keskiviikko 20. kesäkuuta 2012

Hortensiakakku

Muutto alkaa häämöttää viikon päässä ja koska muutamme aika kauas nykyisestä asuinpaikasta, halusin tehdä mukaville naapureillemme pienen kakun kiitokseksi kivasta puistoiluseurasta lasten kanssa. He lupasivat myös palauttaa nykyisen asunton avaimemme vuokranantajalle, mistä on iso apu meille muuttopäivänä! :)
Pohja on 2 munan sokerikakkupohja.

Täyte
2 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa
mustikoita
2 liivatetta

Täytettä oli juuri sopivasti pienen kakun (15 cm) kahteen väliin.

Päällinen ja koristeet vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa.

Liimasin elintarvikeliimalla kukat reunoille, mutta se ei meinannut millään ottaa kunnolla kiinni. Toivotaan, että kukat on pysynyt kakun reunoilla. 

Kuva kakusta on tosi huono, (ja pahvilautanen kakun alla on hirveä, mutta muut aluset alkaa olla jo pakattuina) pahoittelut siitä.




torstai 14. kesäkuuta 2012

Helppo ja nopea mustikkapiirakka

Operaatio pakastimen tyhjennys muuton alta-jatkuu.. :) Käytiin tänään naapurin ja hänen 1-vuotiaan pojan kanssa piknikillä ja sinne ajattelin leipoa mustikkapiirakkaa mukaan. Piti löytää joku nopsa ohje, että ehdin piirakan leipoa tytön päiväunien aikaan eilen. Kodin Kuvalehden sivuilta löytyikin tosi hyvä ja helppo ohje tähän tarkoitukseen. Piirakasta tuli ihanan pehmeä ja hyvänmakuinen! Itse pyöräytin mustikoiden sekaan hieman perunajauhoa, ettei vetistäisi piirakkaa liikaa.


2 munaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ dl juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl maitoa tai kermaa

Päälle 
mustikoita
tomusokeria

1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää sokerit, jauho-leivinjauheseos siivilän läpi, rasva ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.

2. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 27 cm). Ripottele pinnalle mustikat ja sokeria.

3. Paista 200-asteisen uunin alaosassa 25–30 minuuttia.

 
Pitihän sitä jo eilen välipalalla päästä maistamaan ;)






tiistai 5. kesäkuuta 2012

Perinteiset mokkapalat

Aina löytyy joku hyvä tekosyy leipoa ja eilen se oli Täydellisten naisten viimeinen jakso! Sarjaa on tullut seurattua alusta saakka ja usein ollut muuten tylsien maanantaipäivien odotettu hetki. Aika usein on tullut keiteltyä kahvit ja sen seuraksi jotain hyvää iltapalaa, joten nyt viimeisen jakson kunniaksi täytyi olla jotain ekstrahyvää :)
Ulkonäöllisesti nämä mokkapalat ei ollut kovin onnistuneet, tarkoitukseni oli hakea päälliseen tätä tyyliä,

appelsiinileivokset_vaihe6.JPG
Kuva Kinuskikissalta

















 mutta kuten arvelinkin niin mokkapalojen kuorrutteen pinta jämähtää niin nopeasti ettei se onnistu. Piti kuitenkin uhmata kuorrutteen nopeaa kuivumista ja yrittää olla nopeampi valkosuklaan laiton kanssa, jatkossa tiedän ettei kannata, sen verran ikävän näköistä päällisestä tuli. Mutta maku korvaa kyllä ulkonäön! Melkein jätin kuvan tänne laittamatta, mutta laitetaan ny kuitenkin niin näkyy tuo valkosuklaaräpöstys.



Ohje on Kotiruoka-kirjasta.


Pohja
4 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
5 fl vehnäjauhoja


Kuorrutus
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
40 g sulatettua voita
noin 5 rkl vahvaa kahvia


Päälle laitoin siis sulatettua valkosuklaata.