maanantai 24. kesäkuuta 2013

Mansikkarahkakupit

Bongasin alkuperäisen ohjeen Valion maitopurkin kyljestä ja se kuulosti niin kivalta sekä nopealta tehdä, että näitä syötiin juhannusaattona jälkkäriksi. Ihan kovin kuppimaiseksi en noita pohjia jostain syystä saanut, ajattelin että taikina olisi levinnyt uunissa ohuemmaksi mutta jäikin aika paksuksi mikä varmasti vaikuttaa lopputulokseen. Hyviä näistä silti tuli! :)




Keksikupit
50 g voita
1 dl sokeria
1 muna
2 dl kaurahiutaleita 
1 rkl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta

Rahkatäyte
2 dl vispikermaa
1 prk valion makea mansikka maustettua rahkaa
250 g mansikoita

Sulata voi kattilassa. Ota kattila pois liedeltä, lisää sokeri ja sekoita. Lisää muna. Yhdistä kuivat aineet keskenään ja lisää ne kattilaan. Sekoita. Lusikoi pellille 2 - 3 taikinakasaa, jätä leviämisvaraa.
Paista uunin keskiosassa 200 asteessa 5 - 7 min.
Irrota keksit heti lastalla ja nosta käännettyjen kuppien päälle jäähtymään. Voit tarvittaessa painella reunoja hiukan kuppimaiseen muotoon. Jos keksit ehtivät kovettua laita ne hetkeksi takaisin kuumaan uuniin pehmenemään.
Valmista täyte keksikuppien jäähtyessä. Vaahdota kerma ja sekoita siihen rahka sekä pilkotut mansikat. Jaa täyte kuppeihin. Koristele mansikoilla.

keskiviikko 19. kesäkuuta 2013

Karpalo-suklaamuffinssit

Ajattelin leipoa pakkaseen vähän vierasvaraa, mutta näistä tulikin niin hyviä eikä kovin montaa kappaletta (8kpl), joten menikin ihan täysin omaan käyttöön ;)






125 g voita
1½ dl tomusokeria
2 munaa
1½ tl vaniljasokeria
2½ dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
100 g suklaamuruja
karpaloita

Vatkaa voi ja tomusokeri kevyeksi vaahdoksi. Lisää munat yksitellen hyvin vatkaten. Sekoita joukkoon keskenään yhdistetyt kuivat aineet sekä viimeisenä suklaamurut/-rouhe. Jaa taikina muffinssivuokiin ja painele jokaiseen muffinssiin muutama karpalo. Paista 190 asteessa n. 20 minuuttia tai kunnes pinta on kullanruskea.

tiistai 11. kesäkuuta 2013

Stoutkakku (maidoton, munaton)

Kevään Leivotaan-lehdestä bongasin tämän ohjeen ja halusin kokeilla. Kakusta tuli ihanan pehmeää ja maukasta. Varmasti olisi vielä maidollisena versiona hieman täyteläisempää.




1 ½ dl kaakaojauhetta
5 dl vehnäjauhoja
3 ½ dl sokeria
1 tl suolaa
1 ½ tl ruokasoodaa
2 ½ dl tummaa stout-olutta
200 g margariinia
1 dl soijapohjaista kermaa (alkuperäisessä ohjeessa oli 1 dl soijajogurttia)
1 rkl viinietikkaa

Kuorrutus
225 g soijalevitettä (alkuperäisessä ohjeessa oli 100 g, mutta laitoin enemmän jotta kuorrutus riitti pursotettavaksi koko kakulle)
3/4 dl soijapohjaista kermaa
4 rkl tomusokeria

1. Laita uuni kuumenemaan 175 asteeseen. Voitele ja jauhota tai vuoraa leivinpaperilla halkaisijaltaan 22-24 cm kakkuvuoka.
2. Sekotia kulhossa kaakao, jauhot, sokeri, suola ja sooda.
3. KAada kattilaan olut ja lisää joukkoon kuutioitu margariini. Sekoittele kunnes margariini on sulanut.
4. Sekoita kuivien aineiden joukkoon jogurtti, viinietikka ja lämmin olutseos. Kaada taikina vuokaan ja paista kakkua keskitasolla 55-65 minuuttia. Varmista puutikulla, että kakku on kypsä. Anna kakun jäähtyä kokonaan ennen kuin kumoat sen vuoasta.
5. Vatkaa soijalevite ja lisää joukkoon kerka ja tomusokeri. Levitä tai pursota kakkupohjan päälle.

tiistai 21. toukokuuta 2013

Lihapiirakat

Hellapoliisin ohjeella tehtyjä lihapiirakoita, hirmusen hyviä! :)


Lihapiirakat (n. 26 kpl)
1/2 l vettä
2/3 pkt hiivaa
2 tl suolaa
2 rkl öljyä
5 dl ruisjauhoja
6 dl vehnäjauhoja

Täyte
1 dl puuroriisiä tai Jasmin-riisiä
tilkka öljyä tai margariinia
500 g jauhelihaa
1 iso sipuli silppuna
suolaa
mustapippuria

Uppopaistamiseen



Liuota kädenlämpöiseen veteen hiiva, lisää suola, öljy ja jauhot alustaen.
Kohota liinan alla kaksinkertaiseksi.


Tee taikinan kohotessa täyte.
Keitä riisi kypsäksi. Paista jauheliha ja sipuli kuumassa pannussa öljyssä tai margariinissa, mausta suolalla ja pippurilla. Lisää joukkoon kypsä riisi.



Kaulitse taikina noin 1/2 cm paksuksi levyksi, ota pyöreällä muotilla ympyröitä, laita muutama lusikallinen täytettä ympyrän keskelle ja painele ympyrät puolikuun mallisiksi.





Kuumenna öljy friteerauskeittimessä tai kattilassa noin 180 asteiseksi.
Nosta pari lihapiirakkaa kerrallaan kuumaan öljyyn ja paista piirakat molemmin puolin, kunnes saavat kauniin, ruskean värin.
Valuta talouspaperin tai ritilän päällä. Laita päälle liina, jotta piirakoiden pinta

pehmenee.




















keskiviikko 8. toukokuuta 2013

27-v kakku

Pahoittelut blogin hiljaiselosta sekä siitä, että päivitystahti tulee jatkossakin hieman harvenemaan. Muutaman viikon päässä häämöttävä laskettu aika alkaa hidastaa ja väsyttää omaa menoa sen verran, että aikaa ja jaksamista ei ole viime aikoina liikaa ollut. Lisäksi ulkona alkaa olla niin ihanat ilmat, että siellä tulee vietettyä aikaa taas enempi :) Mutta eiköhän sitä taas jossain vaiheessa leipomisinnostus nosta päätään ja blogikin virkisty!
Eilen tein miehelle synttärikakkua, täyte oli oma toive ja olikin kiva kokeilla jotain ihan uutta. Koristeluun en jaksanut sen kummemmin panostaa kuin lakritsikastikkeella tehdä numerot sekä reunoille ripottelin turkinpippurirouhetta. Täytteestä tuli kyllä hyvää, ainakin näin salmiakin ystävänä voin suositella!




Pohjana 2 munan sokerikakkupohja.

Täyte 
(riittää hyvin näin pienen kakun molempiin väleihin)
2 dl vispikermaa
1 prk maitorahkaa
2-3 rkl sokeria
1 sitruunan kuori ja mehu
2 liivatelehteä
n. ½ pussia turkinpippurirouhetta
(keltaista pastaväriä)

Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vatkaa kerma sokerin kanssa vaahdoksi ja sekoita joukkoon maitorahka, turkinpippurirouhe sekä sitruunan kuori ja mehu (halutessasi voit lisätä hieman keltaista pastaväriä). Kiehauta 2 rkl vettä ja liota liivatelehdet vesitilkkaan. Kaada liivateseos ohuena nauhana täytteen joukkoon kokoajan vatkaten.

Pursotukset flora vispiä 1 purkki.

tiistai 30. huhtikuuta 2013

Rocky Road-suklaa

Rocky roadin ohjeen sain jo joulukuussa silloiselta salaiselta leivontaystävältäni Redroselta ja nyt pääsin ohjetta testaamaan pienellä omalla variaatiolla.




400 g tummaa suklaata
2 rkl voita
100 g pähkinöitä (n. puolet cashewpähkinöitä ja puolet suolapähkinöitä)
100 g minivaahtokarkkeja
100 g dumleja
50 g kuivattuja karpaloita

Rouhi pähkinöitä sekä dumleja veitsellä hieman pienemmiksi paloiksi ja sekoita kulhossa vaahtokarkkien sekä karpaloiden kanssa sekaisin. Laita kattilaan paloiteltu suklaa ja voi, sulata vesihauteessa. Sekoita suklaasula kulhossa muiden ainesosien kanssa sekaisin. Levitä massa leivinpaperin päälle laakeaan vuokaan ja anna jähmettyä jääkaapissa. Leikkaa sopiviksi annospaloiksi.

maanantai 22. huhtikuuta 2013

Lakritsi-limetti-semifreddo

Tämän ohjeen löysin uusimmasta Maku-lehdestä ja kokeilin tehdä lauantai-iltana tortillojen jälkkäriksi. Tästä tuli todella hyvää! :)


8 annosta
1 lime (2 tl kuoriraastetta ja 2 rkl mehua)
250 g  maitorahkaa
2 munaa
1 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
2 dl vispikermaa
4 rkl lakritsikastiketta
2 rklt turkinpippurirouhetta

Raasta hyvin pestyn limen kuori ja purista mehu, sekoita ne rahkan joukkoon. (Halutessasi voit lisätä 1 rkl sitruunalikööriä, alkoholi vähentää jäätyvän massan muuttumista hileiseksi).
Erottele munien keltuaiset ja valkuaiset. Vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi. Vatkaa toisessa kulhossa keltuaiset sokerien kanssa vaahdoksi. Puhdista vatkaimet ja kuivaa ne. Vatkaa kerma vaahdoksi. 
Sekoita rahkan joukkoon keltuaissokerivaahto ja kermavaahto. Lisää lopuksi valkuaisvaahto varovasti käännellen.
Levitä kolmannes limettivaahdosta laakeaan vuokaan, (käytin leipävuokaa, joka oli aika sopiva tähän tarkoitukseen). Annostele puolet lakritsikastikkeesta ja turkinpippurirouheesta. Tee toinen kerros samoin. Levitä pinnalle loppu limevaahto. Peitä vuoka foliolla ja pakasta 3-4- tuntia, kunnes massa on puolijäinen eli semifreddo.
Pyörittele palloiksi annosmaljoihin. Koristele lakritsikastikkeella, turkinpippurirouheella sekä hyvin ohuilla limeviipaleilla.