Muutto alkaa häämöttää viikon päässä ja koska muutamme aika kauas nykyisestä asuinpaikasta, halusin tehdä mukaville naapureillemme pienen kakun kiitokseksi kivasta puistoiluseurasta lasten kanssa. He lupasivat myös palauttaa nykyisen asunton avaimemme vuokranantajalle, mistä on iso apu meille muuttopäivänä! :)
Pohja on 2 munan sokerikakkupohja.
Täyte
2 dl vispikermaa
200 g maitorahkaa
mustikoita
2 liivatetta
Täytettä oli juuri sopivasti pienen kakun (15 cm) kahteen väliin.
Päällinen ja koristeet vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa.
Liimasin elintarvikeliimalla kukat reunoille, mutta se ei meinannut millään ottaa kunnolla kiinni. Toivotaan, että kukat on pysynyt kakun reunoilla.
Kuva kakusta on tosi huono, (ja pahvilautanen kakun alla on hirveä, mutta muut aluset alkaa olla jo pakattuina) pahoittelut siitä.
keskiviikko 20. kesäkuuta 2012
torstai 14. kesäkuuta 2012
Helppo ja nopea mustikkapiirakka
Operaatio pakastimen tyhjennys muuton alta-jatkuu.. :) Käytiin tänään naapurin ja hänen 1-vuotiaan pojan kanssa piknikillä ja sinne ajattelin leipoa mustikkapiirakkaa mukaan. Piti löytää joku nopsa ohje, että ehdin piirakan leipoa tytön päiväunien aikaan eilen. Kodin Kuvalehden sivuilta löytyikin tosi hyvä ja helppo ohje tähän tarkoitukseen. Piirakasta tuli ihanan pehmeä ja hyvänmakuinen! Itse pyöräytin mustikoiden sekaan hieman perunajauhoa, ettei vetistäisi piirakkaa liikaa.
2 munaa
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ dl juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl maitoa tai kermaa
Päälle
mustikoita
tomusokeria
1½ dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
3 dl vehnäjauhoja
1½ tl leivinjauhetta
1½ dl juoksevaa margariinia tai öljyä
1 dl maitoa tai kermaa
Päälle
mustikoita
tomusokeria
1. Vatkaa munien rakenne rikki. Lisää sokerit, jauho-leivinjauheseos siivilän läpi, rasva ja maito. Sekoita taikina tasaiseksi.
2. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 27 cm). Ripottele pinnalle mustikat ja sokeria.
3. Paista 200-asteisen uunin alaosassa 25–30 minuuttia.
2. Kaada taikina voideltuun piirakkavuokaan (halkaisija noin 27 cm). Ripottele pinnalle mustikat ja sokeria.
3. Paista 200-asteisen uunin alaosassa 25–30 minuuttia.
| Pitihän sitä jo eilen välipalalla päästä maistamaan ;) |
tiistai 5. kesäkuuta 2012
Perinteiset mokkapalat
Aina löytyy joku hyvä tekosyy leipoa ja eilen se oli Täydellisten naisten viimeinen jakso! Sarjaa on tullut seurattua alusta saakka ja usein ollut muuten tylsien maanantaipäivien odotettu hetki. Aika usein on tullut keiteltyä kahvit ja sen seuraksi jotain hyvää iltapalaa, joten nyt viimeisen jakson kunniaksi täytyi olla jotain ekstrahyvää :)
Ulkonäöllisesti nämä mokkapalat ei ollut kovin onnistuneet, tarkoitukseni oli hakea päälliseen tätä tyyliä,
mutta kuten arvelinkin niin mokkapalojen kuorrutteen pinta jämähtää niin nopeasti ettei se onnistu. Piti kuitenkin uhmata kuorrutteen nopeaa kuivumista ja yrittää olla nopeampi valkosuklaan laiton kanssa, jatkossa tiedän ettei kannata, sen verran ikävän näköistä päällisestä tuli. Mutta maku korvaa kyllä ulkonäön! Melkein jätin kuvan tänne laittamatta, mutta laitetaan ny kuitenkin niin näkyy tuo valkosuklaaräpöstys.
Ohje on Kotiruoka-kirjasta.
Pohja
4 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
5 fl vehnäjauhoja
Kuorrutus
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
40 g sulatettua voita
noin 5 rkl vahvaa kahvia
Päälle laitoin siis sulatettua valkosuklaata.
Ulkonäöllisesti nämä mokkapalat ei ollut kovin onnistuneet, tarkoitukseni oli hakea päälliseen tätä tyyliä,
| Kuva Kinuskikissalta |
mutta kuten arvelinkin niin mokkapalojen kuorrutteen pinta jämähtää niin nopeasti ettei se onnistu. Piti kuitenkin uhmata kuorrutteen nopeaa kuivumista ja yrittää olla nopeampi valkosuklaan laiton kanssa, jatkossa tiedän ettei kannata, sen verran ikävän näköistä päällisestä tuli. Mutta maku korvaa kyllä ulkonäön! Melkein jätin kuvan tänne laittamatta, mutta laitetaan ny kuitenkin niin näkyy tuo valkosuklaaräpöstys.
Ohje on Kotiruoka-kirjasta.
Pohja
4 munaa
3 dl sokeria
150 g voita
2 dl maitoa
2 tl vaniljasokeria
3 tl leivinjauhetta
3 rkl kaakaojauhetta
5 fl vehnäjauhoja
Kuorrutus
4 dl tomusokeria
2 rkl kaakaojauhetta
2 tl vaniljasokeria
40 g sulatettua voita
noin 5 rkl vahvaa kahvia
Päälle laitoin siis sulatettua valkosuklaata.
lauantai 26. toukokuuta 2012
Karpalomarenkitorttu (maidoton)
Tyttären kummit tuli viikonloppuvieraaksi ja jotain maidotonta piti kahvipöytään keksiä. Pakkasta täytyy yrittää myös syödä marjoista tyhjäksi, kun kuukauden päästä muutetaan uuteen kotiin niin ei tarviis pakasteita kuljetella pitkää muuttomatkaa mukana.
Karpalo tarvitsee kaverikseen jotain makeaa, ja tämä kokeilu marengin kanssa oli kyllä onnistunut!
Pohja
100 g maidotonta margariinia (keiju)
3/4 dl sokeria
1 muna
½ dl kauramaitoa
1½dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
Päälle
1 kananmunan valkuainen
3/4 dl sokeria
½ tl vaniljasokeria
n. 2 dl karpaloita
Vaahdota voi ja sokeri, lisää muna joukkoon hyvin vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää kauramaidon kanssa taikinaan. Laita taikina voideltuun, korppujauhotettuun irtopohjavuokaan (20cm).
Vatkaa valkuainen kovaksi vaahdoksi ja lisää sokeri vähitellen koko ajan vatkaten. Sekoita vaahtoon karpalot ja vaniljasokeri. Levitä seos pohjataikinan päälle. Paista torttua uunin alatasolla 175 asteessa 30-40 minuuttia.
Kuva on todella huono, mutta maku sitä parempi :)

lauantai 19. toukokuuta 2012
Leppiskakku
Pohjana tumma sokerikakkupohja, tein kakun pieneen 14 cm:n irtopohjavuokaan.
Täyte
1 prk flora vispiä
1 prk maitorahkaa
1 tlk säilykepersikoita
1 tlk säilykemandariinia
sokeria
Vatkaa vispikerma vaahdoksi, lisää maitorahka ja sokeria maun mukaan. Leikkaa veitsellä persikat ja mandariinit hieman pienemmiksi paloiksi ja soseuta esim. haarukalla, lisää rahkaan.
Kuorrutus ja koristeet vaahtokarkinmakuista kaulintamassaa.

torstai 17. toukokuuta 2012
Karpalo-valkosuklaakakku
Pohja
175 g digestive-keksejä
50 g voita
Karpalotäyte
1 dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
2 dl karpaloita
sokeria maun mukaan
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
Valkosuklaatäyte
2 dl vispikermaa
½ prk maitorahkaa
130 g valkosuklaata (1 pandan levy)
2 liivatelehteä
2 rkl vettä
Hienonna keksit pieneksi muruksi, lisää joukkoon sulatettu voi. Vuoraa 20 cm:n irtopohjavuoka leivinpaperilla ja painele keksimuruseos pohjalle sekä hieman reunaa ylöspäin.
Laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma, lisää sokeri ja maitorahka. Soseuta karpaloita esim haarukalla ja lisää seokseen. Kiehauta vesi, purista liivatelehdistä ylimääräinen vesi pois ja laita kuumaan veteen. Lisää liivate ohuena nauhana vatkaten karpalorahkaseokseen. Levitä täyte pohjan päälle vuokaan ja nosta kylmään hyytymään foliolla peitettynä. Anna hyytyä muutaman tunnin ajan.
Laita valkosuklaatäytteen liivatelehdet likoamaan kylmään veteen. Vaahdota vispikerma ja maitorahka. Sulata valkosuklaa vesihauteessa. Kiehauta vesi ja lisää liivatelehdet, kaada ohuena nauhana kermarahkaseokseen samalla vatkaten. Sekoita valkosuklaa joukkoon. Kaada hyytyneen karpalotäytteen päälle. Nosta kakku kylmään hyytymään.

sunnuntai 6. toukokuuta 2012
Äitienpäivälahja
Viikon päästä pääsen viettämään toista äitienpäivääni, ja vähän vahingossa sain lahjan jo tänään. Paketista paljastui se mitä olin toivonutkin :)
Kirjasta löytyy varmasti paljon uusia hyviä vinkkejä ja ideoita, koskahan pääsisi niitä kokeilemaan (edellinenkin kakku on vielä osittain syömättä jääkaapissa..) :)
Kirjasta löytyy varmasti paljon uusia hyviä vinkkejä ja ideoita, koskahan pääsisi niitä kokeilemaan (edellinenkin kakku on vielä osittain syömättä jääkaapissa..) :)
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)