tiistai 19. helmikuuta 2013

Välipalapatukat

Oi ja voi..eilinen ei ollut mun päivä keittiössäkään. Ajattelin kokeilla välipalapatukoiden ohjetta, jonka sain tämän kierroksen sly-pariltani. Ohjeen kuivat aineet oli koottu pakettiini kivaan purnukkaan, joten siitä oli näppärä rueta tekemään patukoita lisäämällä siirappia, maapähkinävoita ja vettä. Kaikki menikin paistamiseen saakka hyvin..vaikka pienensin lämpötilaa aiemmin kuin ohjeessa sanotaan ja laitoin päälle foliota palamisen estämiseksi, niin ikävä kyllä patukat ehtivät mennä liian tummiksi alapuolelta sekä paikoitellen myös yläpuolelta. Harmitti kyllä, koska ohje kuulosti kivalta! Täytyy kokeilla joku toinen kerta uudestaan ja tarkkailla paistoaikaa enempi :)

½ dl pähkinärouhetta
½ dl kaurahiutaleita
1 dl kuivattuja hedelmäpaloja
1 dl rusinoita
½ dl kurpitsan/auringonkukan siemeniä
½ dl kookoshiutaleita
3/4 dl siirappia
½ dl maapähkinävoita
5 tl vettä

Yhdistä kuivat aineet keskenään kulhossa. Kuumenna siirappi, maapähkinävoi ja vesi kattilassa niin että sekoittuvat hyvin. Kaada nesteseos kuivien aineiden joukkoon, sekoita hyvin. Kaada massa leivinpaperin päälle uunipellille n. 2 cm:n paksuiseksi levyksi. Paista 200 asteessa 20 minuuttia. Viipaloi 10 palaksi ja paista vielä 150 asteessa 10 minuuttia. 



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti