sunnuntai 10. helmikuuta 2013

Lohivoileipäkakku

Eilen juhlittiin miehen isän syntymäpäiviä ja pääsin tekemään voileipäkakut sekä täytekakun juhliin. Kalavoikkaria en ollutkaan aiemmin tehnyt, joten en uskaltanut rueta soveltamaan ohjeen kanssa ja päädyin tähän Kinuskikissan ohjeeseen, sillä erolla että lisäsin ohjeeseen hieman pippuria ja toisen ranskankerman tilalla käytin kermaviiliä täytteessä. Ohje oli hyvä ja toimiva ja kakku maistui raikkaan maukkaalta. Laskin huvikseni kakkujen hinnat ja tällä ohjeella kakun tarvikkeiden hinnaksi tuli noin 45 e. Kakusta riittää noin 16 henkilölle.


Leipänä käytin Fazerin laivurin vaakaviipaloituja, yhteen kakkuun menee n. paketillinen leipää.

Täyte
400 g lämminsavulohta (600 g ennen nahkojen ja ruotojen pois siivoamista)
300 kylmäsavulohta (halutessasi jätä hieman koristeluun)
2 nippua tilliä
3 rkl sitruunamehua
3 ruohosipulituorejuustoa
200 g creme fraichea
200 g kermaviiliä
pippuria

Kostutus
laimeaa sitruunamehua

Päällinen
n. 500 maustamatonta tuorejuustoa kermalla ohennettuna

Koristelu
jääsalaattia
herneenversoja
kurkkua
kirsikkatomaatteja
sitruunaa
viinirypäleitä






Muistutus vielä blogini 1-vuotisarvonnasta, joka löytyy täältä! Käykäähän osallistumassa!

1 kommentti: