Munakastaikina
5 dl maitoa
5 munaa
2 dl vehnäjauhoja
½ tl leivinjauhetta
½ tl leivinjauhetta
suolaa
pippuria
provencen yrttisekoitusta
Täyte
400 g jauhelihaa
1 sipuli
2 rkl ketsuppia
suolaa
pippuria
chilimaustetta
1/3 pkt ruohosipulituorejuustoa
Sekoita maito, munat, suola ja mausteet kulhossa. Lisää jauho-leivinjauheseos. Sekoita.
Päällystä korkeareunainen uunipelti leivinpaperilla. Kaada seos pellille.
Kypsennä 200 asteessa uunin alatasolla n. 25 min tai kunnes kypsä.
Valmista paistamisen aikana täyte. Pilko sipuli ja kuullota kevyesti pannulla öljyssä. Paista jauheliha kypsäksi sipulien kanssa ja lisää mausteet sekä tuorejuusto. Anna hetken maustua lämpöisellä liedellä.
Kumoa valmis munakaspohja toisen leivinpaperin päälle ja levitä jauhelihatäyte. Kieritä tiiviille rullalle leivinpaperin avulla ja leikkaa sopiviksi annospaloiksi.
Munakasrulla on hyvää!! Jostain syystä tulee tehtyä sitä todella harvoin, vaikka on ihan mielettömän herkullista. Ja meilläkin tehdään yleensä jauhelihatäyte sinne väliin.
VastaaPoista