Meillä oli aika harvinainen viikonloppu kun saatiin molempina päivinä vieraita ja sain erittäin hyvän syyn leipoa ja kokeilla taas jotain uutta. Maku-lehdessä (1/2014) oli monta ihanaa piirakkaohjetta ja päädyin testaamaan kinuskista puolukkapiirakkaa. Marjapiirakkaa ei ollutkaan tullut tehtyä pitkiin aikoihin. Kuten arvata saattaa niin kinuski ja puolukka sopii ihanasti yhteen ja piirakasta tuli todella hyvää! Eikä valmistuksessa ollut mitään ihmeitä, joten aika helpoksi tätä voi kutsua :)
Itse kokeilin tehdä irtopohjavuokaan piirasta ja muuten ihan hyvin onnistuikin, mutta vähän liian korkealle nostin taikinareunat ja ne vähän valahtivat paistettaessa. Täyte meni siitä johtuen vähän liian keskelle piirasta.
Pohja
100 g voita
3/4 dl sokeria
1 muna
2 dl vehnäjauhoja
3/4 dl kaurahiutaleita
1 tl leivinjauhetta
Täyte
200 g pakastepuolukoita
1 rkl perunajauhoja
2 dl valmista kinuskikastiketta
1 muna
Vatkaa pehmeä voi ja sokerit vaahdoksi. Lisää muna kokoajan vatkaten. Yhdistä kuivat aineet ja lisää ne taikinaan. Sekoita tasaiseksi.
Painele taikina jauhotetuin sormin voidellun vuoan (halk. 26 cm) pohjalle ja reunoille. Sekoita kohmeiset puolukat ja perunajauhot. Levitä ne vuokaan.
Vatkaa kinuskikastike ja muna keskenään. Valuta kuorrutus piiraan pinnalle.
Paista 200 asteisessa uunissa toiseksi alimmalla tasolla 25-30 minuuttia.
Halutessasi jätä kinuskikastiketta vähän valutettavaksi piiraan päälle ennen tarjoilua.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti