keskiviikko 6. maaliskuuta 2013

New York karpalo-juustokakku

Bongasin Baking my dream cakes-blogista ihanan juustokakun ohjeen, jota piti päästä testaamaan! Alkuperäisessä ohjeessa on käytetty mustikoita, itse laitoin niiden tilalle karpaloita. Tuli kyllä todella herkullista kakkua! Pikkasen liian kauan saattoi minun kakkuni olla uunissa, kun se halkesi keskeltä jonkin verran. Kokeilin tehdä kaveriksi vielä pienen karpalokastikkeen ja se sopi kyllä kakun kaveriksi hyvin, toi raikkautta muuten niin täyteläiseen kakkuun.






Keksipohja
300 g digestivekeksejä
150 g rasvaa

Juustokakkuseos
600 g maustamatonta tuorejuustoa
2½ dl maitorahkaa
1 dl sokeria
1dl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
3 munaa
1 dl kuohukermaa
130 g valkosuklaalta (alkuperäisessä ohjeessa oli 200 g)
1 ½ dl karpaloita

Kuumenna uuni 175 asteeseen. Murskaa keksit hienoksi muruksi ja sekoita sulatettu rasva niihin. Pingota leivinpaperi halkaisijaltaan 24 cm:n irtopohjavuoan pohjalle ja painele keksiseos sen päälle. Esikypsennä pohjaa uunin keskitasolla 10 minuuttia, jäähdytä keksipohja. Vatkaa tuorejuusto ja maitorahka kuohkeaksi seokseksi kulhossa. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää seokseen. Vatkaa munat yksi kerrallaan hyvin joukkoon ja tämän jälkeen lisää kuohukerma. Sulata valkosuklaa vesihauteessa ja lisää tuorejuustoseokseen. Kaada seos keksipohjan päälle ja sirottele pinnalle karpalot.
Paista kakkua uunin keskitasolla noin 40 minuutta. Peitä foliolla, mikäli kakku alkaa tummua liikaa. Katkaise virta uunista ja jätä kakku jälkilämpöön vielä 30 minuutiksi. Parhaimmillaan seuraavana päivänä tarjoiltuna.


Karpalokastike
200 g karpaloita pakasteesta
1 dl sokeria
½ dl vettä

Laita kaikki ainekset kattilaan ja keitä 10-15 minuuttia. Paseeraa karpalot siivilän läpi. Tarjoile kakun kanssa.
 

10 kommenttia:

  1. Aivan mahtavan näköinen! Ehkäpä pakko kokeilla! :)

    VastaaPoista
  2. Vautsi kuin herkullisen näköinen ja varmasti tulikin hyvää! Tuo kastike tekee kyllä siihen oman ylellisen säväyksen. Hyvä idea! Pitää kokeillakin seuraavan kerran kun teen taas tuota ihanuutta :) /Sanna - Baking my dream cakes

    VastaaPoista
  3. Kakku on kaunis ja oli oikein maukasta ja suussa sulavaa, kun pääsin sitä maistamaan. Kiitos Paakarille ja Perheelle kakusta ja muusta mukavasta.

    VastaaPoista
  4. Näyttää todella herkulliselta.

    VastaaPoista
  5. Näyttää todella herkulliselta :) Saisikohan tuohon vielä raikkautta sitruunalla? Minusta sitruuna sopii täydellisesti juustokakkuun ja ajattelin jos tuon valkosuklaan voisi sillä korvata (vaikka joutuisi varmaan tuunaamaan paljon ohjetta silloin, suklaahan jähmettää kakkua). Harmi, ettei ole karpaloita ja pitäisi muutenkin keventää :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Itse en ehkä lähtisi laittamaan sitruunaa tähän kakkuun, vaikka kaikkihan on sallittua ruoanlaitossa ja leivonnassa joten kokeilemalla se vaan selviää ;) Sitruuna sopii kyllä todella hyvin juustokakkuihin! Uskoisin että tästä ohjeesta voisi tuon valkosuklaan jättää jopa kokonaan pois, kun muna paistuessaan hyydyttää kakkua sekä tuo maissitärkkelys. Marjoista tähän voisi varmasti käyttää mitä tahansa, kokeile ihmeessä omaa versiotasi ja kerro siitä minullekin kuinka onnistui :)

      Poista
  6. Ihana kakku ja hyvin suoriuduit.
    Aito New York -juustokakku muuten halkeaa aina, se on sille ominaista.

    Hyvää Pääsiäistä!

    VastaaPoista
  7. Rakastan uunissa paistettuja juustokakkuja ja tämä näyttää todella hyvältä! Mustikkajuustokakkua olen jo tehnyt mutta karpaloitakin on pakko kokeilla :)

    VastaaPoista
  8. Luomuksen kuva sai tarttumaan toimeen - samalla pelkäämään pahinta omien taitojen suhteen. :) Ihastuttavan selkeä ohje tällaiselle satunnaiselle leipurille!! Kiitos paljon, nyt saa juystokakkujen ystävä joululahjansa! Kaunista joulua kaikille :)

    VastaaPoista