tiistai 9. huhtikuuta 2013

Kinkkupiiras

Lauantaina tuli tehtyä pitkästä aikaa kinkkupiirakkaa, jonka kaverina syötiin avokado-appelsiinisalaattia. Tykästyin viimeksi tähän pohjaan niin, että tein samaisella ohjeella myös nyt. Tuo ruisjauho tuo mukavasti makua pohjaan.


Pohja
2½ dl vehnäjauhoja
1½ dl ruisjauhoja
1 dl kaurahiutaleita
1 tl suolaa
½ tl leivinjauhetta
150 g rasvaa
1 dl kylmää vettä
 
Täyte
n. 150 g kinkkusuikaleita
1 paprika
1 sipuli
n. 100 g pala kesäkurpitsaa
2 dl juustoraastetta
100 g aurajuustoa
200 g creme fraichea
2 dl ruokakermaa
3 munaa
pippuria, provencen yrttiseosta tai pizzamaustetta
 
Nypi pohjan kuivat aineet sekä rasva keskenään, lisää kylmä vesi ja sekoita kädellä taikinaksi. Painele voidellun piirasvuoan pohjalle ja reunoille. 
Pilko paprika ja kesäkurpitsa kuutioiksi sekä silppua sipuli. Sipulin voi halutessaan kevyesti freesata pannulla. Sekoita keskenään vihannekset, kinkkusuikaleet sekä juustoraaste, levitä pohjan päälle. Murustele aurajuusto näiden päälle (voi jättää poiskin tai laittaa vähemmän, me ollaan aika hurahtaneita tuohon auran makuun joten ohjeessa on sitä aika reippaasti).



Sekoita creme fraichen joukkoon ruokakerma, munat sekä mausteet. Kaada seos täytteiden päälle. 
 
 


 Paista 225 asteisessa uunissa n. 30-35 minuuttia. 
 
 
 

2 kommenttia: