tiistai 17. huhtikuuta 2012

Maapähkinäsuklaakakku

Uusin Leivotaan-lehti tipahti postilaatikkoon viime viikon lopulla ja oli taas täynnä ihania uusia ohjeita! Pakko päästä useampi ohje kokeilemaan kuin edellisestä lehdestä..ja varmaan käytävä juoksulenkillä useemmin ja juostava kovempaa, mikäli ohjeet on yhtä herkullisia kuin tämä!
Tänään iski hirmunen leipomis-/suklaahimo ja kaupassakin piti käydä, joten tässä tulosta..aivan ihanaa suolaisen makeaa suklaakakkua!

Kakku
150 g voita
2 dl sokeria
3 kananmunaa
3 ½ dl vehnäjauhoja
1 dl kaakaojauhetta
1 pötkö Dumle nappeja
(oikeassa ohjeessa oli 1 pkt (78g) kolatäytteisiä suklaapaloja esim. Dumle, mutta niitä ei lähikaupassa ollut saatavilla)

Kuorrute
200 g tummaa suklaata
2 dl suolapähkinöitä


1. Voitele halkaisijaltaan noin 22cm:n irtopohjavuoka. Sulata voi. Vatkaa kananmunat ja sokeri kevyesti. Mittaa vehnäjauhot ja kaakaojauhe kulhoon ja sekoita keskenään. Lisää seos muna-sokerivaahtoon voisulan kanssa.
2. Kaada taikina vuokaan. Painele Dumlet taikinaan ja kypsennä kakkua 200-asteisen uunin keskitasolla 10-12 minuuttia. Jäähdytä ja irrota vuoan reuna.
3. Sulata kuorrutteen suklaa, sekoita joukkoon pähkinät ja levitä seos kakun päälle. Jätä kakku viileään jähmettymään.



5 kommenttia:

  1. oijoijoi näyttää kyllä liian hyvälle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tää oli tosi hyvää! Tosin yks pien palanen riitti viemään suklaanhimon hetkeks.

      Poista
  2. Oi ihanuus!! Tätä pitää kokeilla! Onko hyvä yhdistelmä suolapähkinät ja suklaa? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suolapähkinät ja suklaa toimi tosi hyvin yhteen ainakin tässä kakussa, suosittelen!

      Poista
  3. Mullakin on tuo lehti ja olen noista Mia Öhrnin kakuista tehnyt sitä Daim-mutakakkua ainakin 20 kertaa! Se on sairaan ihanaa :D Tuo kakku on myös to do-listalla ollut. Nyt kyllä tekee mieli kokeilla tuota! Näyttää niin hyvältä! ;D

    http://taikakakut.blogspot.fi/2013/05/mutakakku-daimkermalla.html

    VastaaPoista