perjantai 8. marraskuuta 2013

Minttusuklaa-whoopies

Vihdoin tuli testattua whoopiesien tekoa kun piti isänpäiväksi jotain makeaa keksiä. Tarun Taikakakut-blogista löysin hyvät ohjeet leivosten tekoon. Näistä tuli ihanan pehmeitä ja henkilökohtaisesti tykkään ihan hirveesti tuosta pätkiksen mausta! Aiemmin luulin näitäkin jotenkin vaivalloiseksi tehdä, mutta luulo osoittautui täysin vääräksi. Aika näppärästi ja helposti nämä syntyivät.






Whoopies-Leivokset    25-35kpl täytettynä

125g pehmeää voita tai margariinia
1 1/2-2 dl sokeria
1 muna
4 dl jauhoja
1 dl kaakaojauhetta (jos haluat vaaleita pohjia laita kaakaojauheen tilalle 1dl lisää  vehnäjauhoja)
½ tl soodaa
1 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
ripaus suolaa
120-150g ranskankermaa
1 dl maitoa
Vatkaa voi ja sokeri vaahdoksi. Lisää muna voimakkaasti vatkaten. Sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne hitaasti sekoittaen vuorotellen nesteiden kanssa.

Pursottele pellille haluamasi kokoisia kasoja tai tee lusikalla nokareita. Kasat muuttuvat noin puolitoista kertaisiksi. Yhdelle pellille tulee noin 25 kakkusta ja taikinasta tulee reilu 2 pellillistä. Taikinakasat leviävät uunissa tasaisiksi kakuiksi.

Paista  180'c  keskitasolla   n.11 minuuttia.
MinttuSuklaatäyte
1prk philadelphia marabou-tuorejuustoa
2dl kermaa vatkattuna
kourallinen pätkistä rouhittuna
Sekoita aineet keskenään.

5 kommenttia:

  1. Voivitsit et vaikuttaa houkuttelevilta :D Jos avon iskä tulee sunnuntaina, niin näitä tarjoillaan sillon meillä, tosin vois kyllä tehä vaan puolikkaan annoksen koska tulee aika monta tosta. Paitsi että mihin sit tungen lopun täytteen :D Äh kun on vaikeeta, pitää vielä miettiä vähän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tulee vähän myöhässä vastaus, mutta näitä voi pakastaa täytettynä niin ei tarvitse kaikkea kerralla syödä :)

      Poista
  2. oijoijoi, kun näyttävät hyviltä.

    VastaaPoista
  3. Nämä ihanat amerikanherkut ovat olleen minunkin to do-listalla jo jonkin aikaa. Näyttävät herkullisilta. Jos aikaa riittää, minulla olisi sinulle haaste blogissani :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos haasteesta, olen ikävä kyllä tosi huono niihin vastailemaan :/

      Poista