keskiviikko 17. toukokuuta 2017

Raakasuklaakakku

Tästäpä ohjetta ihanaan, suklaiseen raakakakkuun! Meillä jopa lapset tykkäsivät tästä ja mutustelivat tyytyväisinä iltapalalla. Alunperin ohje on täältä, pohjan tein sovellettuna ilman pähkinää. Täytteestä tuli aika voimakkaan makuinen kun laitoin 1,5 dl kaakaojauhetta, joten lisäsin hunajan määrää antamaan lisää makeutta.



Raakasuklaakakku

Pohja
3 dl kaurahiutaleita
3 dl taateleita
1 rkl raakakaakaojauhetta
tilkka vettä
suolaa

Täyte 
3 avokadoa
2 banaania
1-1,5 dl raakakaakaojauhetta
4 tl hunajaa
1 tl ceyloninkanelia
1 tl vaniljajauhetta
½ dl kaakaovoita tai kookosöljyä

Tarjoa mustikoiden ja vadelmien kanssa.
 
OHJEET:
1. Valmista ensin pohja. Jauha kaurahiutaleet hienoksi monitoimikoneella tai vastaavalla leikkurilla. Lisää raakakaakaojauhe ja suola ja sekoita. Pilko taatelit pieniksi paloiksi ja lisää ne parissa erässä. Lisää hieman vettä jotta pohjasta tulee tahmea massa ja saat sen levittymään irtopohjavuoan pohjalle.
2. Päällystä irtopohjavuoka (käytin halkaisjaltaan 20 cm vuokaa) leivinpaperilla ja painele taikina vuokaan. Laita vuoka pakastimeen täytteen valmistamisen ajaksi.
3. Sulata kaakaovoi kattilassa liedellä matalalla lämmöllä tai vesihauteessa.
4. Voit käyttää täytteen valmistamiseen tehosekoitinta, monitoimikonetta tai sauvasekoitinta. Pilko avokadot ja banaanit ja lisää kaikki muut ainekset paitsi kaakaovoi. Sekoita sileäksi
massaksi ja lisää vielä viimeisenä kaakaovoi. Maista, ja lisää makeutusta tai mausteita tarvittaessa.
5. Ota vuoka pakastimesta ja kaada täyte pohjan päälle. Laita kakku taas pakastimeen jähmettymään noin tunniksi. Tarjoile sellaisenaan tai koristele kakku esimerkiksi raastetulla suklaalla.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti