sunnuntai 6. lokakuuta 2013

Minttu-suklaakakku

Blogin herättelyä tämän kakun voimin :) Saatiin tänään omat sekä miehen vanhemmat meille syömään ja kahvittelemaan, joten pääsin pitkästä aikaa kakkupuuhiin. Pullahiiren leivontanurkasta bongasin tämän ohjeen ja kuulosti niin herkulliselta että oli ihan pakko kokeilla! Aika tujua tavaraa (kuten ohjeen voin määrästäkin voi päätellä), joten yksi pala riitti ainakin minulle. Todella herkullista kakku kylläkin oli, suosittelen testaamaan.





Minttu-suklaakakku Mint chocolate cake

Kakkupohja
5 dl vehnäjauhoja
4 dl sokeria
2 dl kaakaojauhetta
2 tl leivinjauhetta
5 dl maitoa
120 g voita
2 kananmunaa

Kuorrute ja täyte
 4 valkuaista
4 rkl vettä
1 1/2 dl sokeria
350 g voita
noin 10 tippaa (pipar)minttuöljyä
vihreää elintarvikeväriä

Suklaaganache
 150 g tummaa suklaata
3/4 dl kermaa


Sekoita kaikki kuivat aineet kakkupohjaa varten keskenään. Mittaa kulhoon 2 1/2 dl maitoa ja kananmunat. Sekoittele niin, että kananmunien rakenne rikkoutuu. Lisää seos kuivien aineiden joukkoon. Kuumenna kattilassa paloiteltu voi ja loput maidot. Kuumenna sen verran, että voi sulaa. Kaada vielä voi-maitoseos muun taikinamassan joukkoon koko ajan hyvin sekoittaen esimerkiksi sähkövatkaimella. 
Kaada taikinamassa kahteen kevyesti voideltuun noin 20 cm (irtopohja)vuokaan, jonka pohjalla on leivinpaperi. Näin ollen saat kakkupohjan helposti pois vuoasta. Paista 175 asteessa noin 20-25 minuuttia. Kokeile pohjien kypsyyttä cocktailtikulla. Nosta kakkupohjat jäähtymään pois vuoista.

Valmista täyte ja kuorrute. Mittaa kattilaan sokeri ja vesi. Keitä kannen alla, kunnes sokeriliemi saavuttaa noin 116 asteen lämpötilan. Laita kiehumisen alkuvaiheessa valkuaiset monitoimikoneeseen vatkautumaan. Lisää kuuma sokeriliemi suoraan valkuaisten joukkoon koko ajan vatkaten. Vatkaa kunnes seos jäähtyy. Paloittele huoneenlämpöinen voi ja lisää se jäähtyneen valkuaisvaahdon joukkoon. Lisää joukkoon myös minttuöljy sekä elintarvikeväri. Vatkaa seosta niin kauan, että siitä tulee tasaista, kaunista kuorrutetta. Jos seos vaikuttaa epätasaiselta jossain valmistuksen vaiheessa, niin jatka vain vatkaamista. Kuorrutteesta tulee vatkatessa kuohkeaa.  Maista kuorrutetta ja lisää tarvittaessa niin minttuöljyä kuin myös suolaa.

Laita toinen kakkupohjista tarjoilulautaselle. Lisää sen päälle täytettä ja nosta toinen kakkupohja päälle. Levitä kakun päälle ohut murukerros kuorrutetta ja nosta jääkaappiin jäähtymään. Levitä lopuksi paksumpi kerros kuorrutetta ja nosta kakku jääkaappiin. Jätä hieman kuorrutetta pursotuksia varten.

Valmista päälle tuleva suklaaganache. Pilko suklaa ja kuumenna kerma lähes kiehuvaksi. Lisää kuuma kerma suklaan joukkoon ja sekoittele niin, että suklaa sulaa kokonaan. Anna seoksen jäähtyä, mutta vain sen verran, että se on edelleen juoksevaa. Kaada viilentyneen kuorrutekerroksen päälle suklaaganache ja anna hieman valua hieman reunojen yli. Voit auttaa valumia esimerkiksi veitsen kärjellä. Pikaiset koristeet tein vihreästä candy meltsistä.

4 kommenttia:

  1. Onpas kaunis kakku! Tätä munkin pitää kokeilla, tykkään nimittäin niin paljon suklaan ja mintun sekoituksesta.

    VastaaPoista
  2. oijoi, kyllä vaan näyttää maukkaalta!!!

    VastaaPoista
  3. Ihanan näköinen kakku! Kuinka oot nuo koristeet tehnyt?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Spritsailin tuota vihreää candy meltsiä leivinpaperin palalle ja laitoin leivinpaperin tyhjän talouspaperihylsyn sisään ja pakkaseen kovettumaan :)

      Poista